Väitteleminen on monen ihmisen rakas harrastus. Islamissa väittelemistä ei yleensä pidetä hyvänä asiana. Minulla on joskus muinoin ollut kova hinku väitellä. Sen halun olen menettänyt vuosien saatossa.

Raskasta on huomata, että monille väittelyyn mieltyneille voittaminen, loistaminen ja oikeassa oleminen on tärkeämpää kuin itse väittelyn aihe. Tällainen halujaan seuraava ihminen asettaa usein itsensä tilanteeseen, jossa hän syyllistyy suuriin synteihin tajuamattaan. Toisten ihmisten, niin tavallisten muslimien kuin oppineiden ja pyhimysten solvaaminen on väittelyintoilijoiden yleisimpiä syntejä. Myös vastapuolen argumenttien vääristely, mielivaltaiset lainaukset ja suoranaiset valheet ovat järkyttävän yleisiä. Mikään näistä tavoista ei sovi uskovalle.

Monet ihmiset ovat vihansa sokaisemia eivätkä halua keskustella. Monet ei-islamilaiset keskustelupalstat ovat muuttuneet vihakirjoitusalustoiksi, jonne tämänpuoleisen helvetin eli vihan tulella käristyvät pikkuporsaat ulostavat sulattamansa hengettömän ja näköalattoman maailmankuvan lopputuotteita, kärsivien sielujensa valitusta ja syytöksiä, joille kelpaa melkein tahansa kohteeksi.

Miten voimme parantaa tilannetta? Hallitkaamme vihamme ja kanavoikaamme se rakentavaksi toiminnaksi sen sijaan, että syyttelisimme toinen toisiamme. Rehellisestä keskustelusta emme saa tinkiä. Olemme todella heikoilla jäillä, jos hyväksymme valehtelun omien mielipiteidemme läpisaamiseksi ja eri tavoin ajattevien mustamaalaamiseksi. Jumala kiroaa valehtelijat. Kirous tarkoittaa Jumalan armon ulkopuolelle joutumista. Minä en tahdo sitä kenellekään.